Moottoritie on kylmä

Terkkuja poliisisedälle ja -tädille!

Suomen kesä on liian lyhyt. Mun ihana motskarikesä syntyi mm. helteisistä retkistä Vaasan brittiralliin ja Joutsaan, pörräilystä kyläteillä ja muuten vaan fiilistellessä. Nyt tuntuu siltä, että miten ihmeessä voin odottaa koko syksyn ja talven ensi kesää?? Paras hetki on eka ajo talven jälkeen - tunne on sanoinkuvaamaton, euforinen! Sitä odotellessa voi tyytyä koneremonttiin ja youtuben ajopätkiin.

Muinaislinnoja ja kalmistoja

Vietin hiljaisen retkipäivän esihistoriallisella maaperällä Sääksmäellä Rapolanharjulla (n. 40 km Tampereelta etelään). Seuranani minulla oli hiljalleen ripsivä syyssade ja paikan näkymättömät henget, maahiset ja keijut - ja kammottavat hirvikärpäset.

Ps. Pahoittelen sivun ulkoasua (tekninen virhe).

Paikkahan on on aivan ihana! Korkea harju mistä on upeat näköalat Vanajavedelle - kansallismaisemaamme. Rapolanharjulla voi käydä nauttimassa maisemista ja ulkoilemassa, mutta paikan parasta antia on sen historia. Sääksmäki oli esihistoriallisella ajalla sopivasti vesireittien varrella, ja paikan ensimmäiset asukkaat rantautuivat maalle jo kivikaudella, 5000 vuotta sitten. Rautakaudella (2000 vuotta sitten) asutus lisääntyi, kun erämaat tarjosivat ruokaa, harju suojaa, viljeltiin suotuisissa olosuhteissa ja muinainen satama mahdollisti kauppiaiden, turkismyyjien ja tavaran liikkumisen. Harjun rinteiltä on löydetty yli sata kiviröykkiötä, joista osa liittyy asumiseen!

Tämä kiviröykkiö harjun päällä on mahdollisesti ollut tulentekopaikka.

Harjun päällä on painaumia, 'hauturoita', jotka ovat asumusten pohjia tai jäänteitä.

Alueen opastekyltti.

Suomessa on satakunta linnavuorta, joista Rapolanharju on eräs maamme merkittävimpiä - se on Suomen suurin muinaislinna! Rapolanharjun muinaislinna oli mahdollisesti pakolinna, joka on todennäköisesti rakennettu myöhäisrautakaudella 800-1100 jaa. ja se on ollut käytössä 1200-luvulle asti. En tiennyt, että paikka on toiminut myöhemmin varhaiskeskiajalla 1300- ja 1400-luvuilla Ruotsin kuninkaan armeijan tukikohtana. Muita lähialueen muinaislinnoja ovat Hattulan Tenhovuori ja Hämeenlinnan Aulangonlinna. Näille vuorille on ollut mahdollinen näköyhteys Rapolasta! Miettikääpä miten linnavuorelta toiselle on viestitelty ja pidetty yhteyttä.

Rapolan muinaisjäännösalue on ainutlaatuinen mm. sen laajuutensa ansiosta. Muinaislinna rakennettiin harjun laelle noin 65–70 metriä viereisen Vanajaveden vedenpinnan yläpuolella. Linna-alueen muodostaa noin 200 metriä leveä ja 400 metriä pitkä harjulaajentuma! Alueen sisällä on jääkauden aikaansaamaa harjuhautaa eli suppaa. Isompi haudoista on 200 metriä pitkä ja 150 metriä levää. Toisen supan pohjalla on mahdollisesti ollut pakolinnan kaivo.

Harjun reunamille rakennettiin valli, jossa kuvassa on
edessä vallin alushirsien painauma ja taustalla kiviaitaa.

Kiviröykkiö, joka on tukenut vallia.

Luonnon muovaamia maastonkohtia apuna käyttäen harjulle on aikoinaan rakennettu noin kilometrin pituinen puolustusrakennelma, kehämäinen valli, josta nykyisin ovat jäljellä hirsivarustuksen tukikiveys ja hiekkapengerrys. Rinnettä on jyrkennetty, jotta sitä pitkin vihollisen oli vaikea kiivetä eikä vallin ympärillä ollut puustoa näkyvyyttä peittämässä. Portteja linnoitukseen on ollut ainakin kaksi.

Kun harjulta laskeutuu alas, tulee hautakalmistoille. Kalmistoilla on erikoinen tunnelma, ja viimeistään tässä vaiheessa paikan historia tulee todeksi - linnavuorelaiset, äidit, isät, mummot, ukit ja lapset - haudattiin tänne. Haudat ovat kauniilla paikalla, näkymät Vanajavedelle. Harjun rinteellä on Matomäen, Hirvikallion ja Rupakallion kalmistot. Röykkiöt muodostavat lähes kilometrin mittaisen vyöhykkeen.

Yksi monista hautaröykkiöistä.

Hirvikallion kalmistoon kuuluu noin 60 x 25 m suuruisella alu­eella kaikki­aan 15 röykkiötä, kenttäkalmisto ja kuppi- eli uhriki­vi!! Ihan mieletöntä! Kalmisto ajoittuu arkeologisten löytöjen perusteella 500 jaa. Kaukaisin esine, joka on löydetty haudasta on tuontiesine idästä Venäjältä Volgan Oka-Kama­jo­kien -alu­eelta. Matomäen kalmisto muodostuu 12 kiven- ja maansekaisesta röykkiöstä. Osa näistä on pidetään uhriröykkiöitä, koska niistä on löydetty eläinten luita. 

Rautakauden uhrikivelle ohikulkijat olivat jättäneet marjoja ja kolikoita.

Minä nakkasin kivelle kurjenkelloja.

Hautakalmistoilta jatkoin matkaa Voipaalan taidekeskukseen päin. Kesäisin alueella laiduntavat muhkeat ja lauhkeat Aberdeen-Angustilaiset, joita saa käydä rapsuttelemassa aidan vieressä. Rapolanharjun luontohan on ainutlaatuinen - alueella on erilaisia kasvillisuustyyppejä ja rikas lajisto. Muinaistulokas on kasvilaji, joka on levinnyt maahamme ihmisen välityksellä jo esihistoriallisena aikana. Rapolan alueen kaikista tutkituista lajeista noin puolet on alkuperäisiä, yksi viidesosa tällaisia muinaistulokkaita ja loput uudistulokkaita. Ote Museoviraston sivuilta: "Rapolan kalmistoalueet on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviksi perinnebiotoopeiksi. Perinnebiotoopilla tarkoitetaan perinteisten elinkeino- sekä maankäyttötapojen muovaamia luontotyyppejä, joilla kasvaa uhanalaisia lajeja. Useat perinnebiotooppien kasvilajeista ovat nykyisin uhanalaisia. Rapolan  kalmistoalueelta tunnetaan monia tällaisia harvinaisia ja uhanalaisia lajeja kuten hakara- ja törrösara (Carex spicata ja c. muricata) ja ketokäenminttu (Satureja acinos). Rupakallion kalmistossa kasvaa esimerkiksi pölkkyruohoa (Arabis glabra), jota pidetään merkkinä rautakautisesta asutuksesta. Hirvikallion alueelta tavataan Suomessa harvinaista taponlehteä (Asarum europaeum)."

Laidunmaat kuuluvat Rapolan kartanolle. Rapola, kylän nimenä Rapola, kuten Voipaalakin, mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1340 annetussa paavi Benedictus XII pannabullassa. Pannaan julistettujen henkilöiden joukossa oli useita de Rapalum (Rapolan) ja de Voypala (Voipaalan) kylien talonpoikia. Mieletöntä - niskuroivia talonpoikia!

Rapolan kartanon historia on monivaiheinen ja siellä on syntynyt mm. presidentti Svinhuvud, jonka suku omisti kartanon 1720-luvulta lähtien vuoteen 1868 saakka. Nykyisin paikka on museoviraston omistuksessa. Alueella on lukuisia aittoja, päärakennus, kuvassa oleva (ylä-vai ala?)pytinki, suuri navetta, puoti, eläinsuojia, jne. Kartanolta tie vie Voipaalan kartanolle, jossa toimii taidekeskus. Voipaalassa voi myös kahvitella ja käydä katsomassa Rapalum-näyttelyn, jossa kerrotaan lisää linnavuoresta. Itse en kyllä jaksanut enää parin tunnin sateessa kävelyn jälkeen katsoa näyttelyä... Mutta kahvitella voi aina! Olipa antoisa kävelyretki ja tuhti annos historiaa.

P.E.Svinhuvudin muistomerkin ylväs leijona.

Kunniakilpi Rapolan kartanon aitan seinässä.

 

Puhdetöitä

Mustasta tyllistä ja parista napista syntyi häihin rintakoru, jonka voi kiinnittää myös hiuspantaan.

 

Vanhasta pöytäliinasta, puuvillapitsinauhasta ja satiinauhasta ompelin wc-paperitelineen.

 Sydän lähti tupaantuliaislahjaksi ystävälle.

Ristipistotyö 'More coffee, please' ilahduttaa ystävän kahvilassa.

'Näppärät' nakkisormeni askartelevat kotiin ja ystäville tuliaisiksi kaikkea kivaa ja pientä. Tässä viimeisimpiä puhdetöitäni. Kaapissa odottaa kirpparilöytö, fuksinpunainen 1950-luvun mekko, joka kaipaa kavennusta ja hihojen lyhennystä!

Kauhea olo eiku kauhea ilo!

Eipä tullut Mäntän kuvataideviikolla kauheaa oloa vaan näyttelyn nimen mukaisesti Kauhea ilo! Tästä näyttelykokemuksesta olen iloinnut jo parisen viikkoa ja iloa tuntuu riittävän vielä pitkäksi aikaa :) Ihana tunne! Tässä näyttelyssä ei käynyt aika pitkäksi vaan olo oli kuin tutkimusmatkailijalla: mitähän jännää, hauskaa, vilpitöntä seuraavassa tilassa on? Jopa vessassa käynti osoittautui elämykseksi - siistein vessa missä olen ikinä käynyt! (kuva yllä)

Anssi Kasitonnin Masa marsun 'the great escape ever told' pakokertomus oli tikahduttavan hauska! Kiitos Kasitonnille! Kun itse olen kahden reippaan pikkujyrsijän omistaja, en voi olla miettimättä, että mitä kaksi otustani touhuavat yöaikaa... Masa on videoteos, jossa Masa suunnittelee pakoa häkistään. Masa on rakentanut pesässään agregaatin ja hitsauskoneen, jolla se yrittää saada häkin kalterit katkaistua. Ja onnistuukin siinä! Masa sai virtaa agregaattiin juoksupyörään asennetulla dynamolla.. Kuinka ovela pikkuotus! Masa pääsee vapauteen yllättävän käänteen kautta..

Kuraattori Annu Vertanen oli koonnut näyttelyn Kauhea ilo ajatuksesta, että koemme asiat kaksijakoisena ja niissä samanaikaisesti vähintään kaksi puolta.Taiteilijat, joita näyttelyssä on lähes 50, ovat käsitelleet monenlaisia aiheita näkökulmista, joissa heijastuvat sekä henkilökohtaiset kokemiset että ympäristölliset ja globaalit kysymykset. Näyttelyssä kohtaavat taiteen perinteiset muodot ja populaarikulttuuri, maisema ja ihminen, huumori ja vakava sekä viiva ja suuri pinta. Voisi kuvitella, että tästä kokonaisuudesta tule sekametelisoppa, mutta ei - näyttely toimii hyvin yhteen!

Kristiina Uusitalo on ollut yksi suosikkimaalareistani jo pitkään. Hänen suuret maalaukset, joita oli kolme, ovat lumoavia ja kauniita! Sarja Kaikilla aistieni raajoilla (2009) taiteilija herättelee katsomaan maalauksia kaikilla aisteilla - katsomaan lähelle ja kauas, tuntemaan itsensä maisemassa tai tilassa, maalaukset tuoksuvat ja kuuluvat, maalaukset ovat ajattomia ja tilattomia, mutta toisaalta vahvasti läsnä. Näin tulkitsin itse teossarjan. Uusitalon nettisivuilla oli Elina Vierun kirjoittama artikkeli taiteilijan tuotannosta. Kantsii lukea. www.kristiinauusitalo.fi/

Vappu Rossin teokset jättivät myös vahvan jäljen. Taiteilija yhdistelee erilaisia tekniikoita, mutta piirustuslähtöistä. 'Hän rakentaa kuvaa viivamassoin: jäljet kertyvät kudelmaksi, josta hahmot pikku hiljaa saavat muodon...Teemoiltaan teokset käsittelevät eksistentialistisia peruskysymyksiä, avainsanoina ovat kontemplaatio ja hiljaisuus, uuden syntymä ja elinvoima, rakkaus ja ihme – ja toisaalta kaiken elollisen hauraus ja katoavaisuus, siitä kumpuava merkityksellisyys ja varjelemisen tahto. Visuaalisena punaisena lankana toistuvat viivojen verkosto, läpikuultavuus, valo ja hämärä...' Rossin teokset olivat esillä Pekilon, vanhan teollisuushallin yläkerrassa pimeässä tilassa, missä valokaappiteokset ovat parhaimmillaan:mm. Homo ferus, Lohtu (kuvassa), Syvä uni. VAI-KUT-TA-VAA! www.vappurossi.fi

Kun olin päässyt Pekilon toiseen kerrokseen, Anita Jensenin taiteen äärelle - olin mykistynyt. Miten paljon voi saman katon alle mahtua näin upeita taiteilijoita, joiden työt koskettivat? Huh! Anita Jensen materiaalina ovat vanhat japaniilaiset valokuvat ja vanhat tietokirjallisuus. Materiaalin avulla Jensen luo kertomuksia, pohtii, luokittelee... "”Näille kaikille näen yhteisinä tekijöinä varsinkin; nimeämisen, luokittelun, järjestelyn, lajittelun ja arvottamisen ja siis paradoksaalisen halun niiden kautta asioiden / elämän haltuun ottamiseen ja hallitsemiseen. Juuri nämä ovat tämänkertaisen tarkasteluni kohteena”. ote taiteilijan nettisivuilta Jensenin teokset ovat tässä näyttelyssä kolmiosaisia suuria vedoksia ja kirjojen sivuilla. Taiteilija on matkustanut Japanissa viidentoista vuoden ajan ja opiskellut maassa mm. grafiikan vedostusta, kirjansidontaa ja washi-paperin valmistusta. Jensenin surrealistishenkiset kuvayhdistelmät ovat vahvoja ja herkkiä, romanttisia, mutta samalla ne ovat jättivät hieman epämukavan ja hämmentyneen tunteen. www.anitajensen.net/index.html

Joseph James päättäköön näyttelyraporttini. Viiva on myös vuonna 1979 syntynyt kuvataiteilijan materiaali. James leikkaa kuvat irti tehden niistä kolmiulotteisia maalauksia, rakennelmia, urbaaneja maisemia. Ja olihan siellä näyttelyssä paljon muutakin!