Haustausmaakävelyllä Toscanassa

Tarquinia oli yksi etruskien kaupungeista, joka sijaitsee Vitebron maakunnassa Keski-Italiassa. Matkaa Roomaan on noin 90 km. Nykyinen Tarquinia elää vahvasti turistimista. Eikä syyttä. Se on viehättävä pikkukaupunki meren äärellä. Sen tärkein kulttuurikohde on etruskien hautausmaa "Monterozzi - Calvario", joka on ollut vuodesta 2004 lähtien yksi Unescon maailmanperintökohteista. Alueen arvo on luonnollisestikin mittaamaton. Tietoa etruskien kultturista on säilynyt suhteellisen vähän, ja siksi etruskien haustausmaat ovat tutkijoille elintärkeä tietolähde. Keski-Italian alueella hautoja on yli 6 000. Näistä Tarquinian alueella sijaitsevat Monterozzi-Calvario, Doganaccia, Gravisca ja Civita.
Etruskien hautamaalauksia tunnetaan vain 200, joista Monterozzin-Calvarion alueella 140. On siis itsestään selvää, että kohde on ansainnut Unescon maailmanperintötunnustuksen. Yleisölle avatut hautakammiot ajoittuvat 600-100-luvulle eKr. Hautakammioiden seinämaalaukset ovat läpileikkaus kulttuurin viisisataavuotiseen maalausperinteeseen. Hautojen seinämaalaukset kuvaavat elävästi etruskikulttuurin arkea, mutta myös uskollisia menoja ja suhdetta kuolemaan.

Tarquinian kaupunkia ympäröivä muuri.

"Monterozzi-Calvario" sijaitsee kaupungin muurien ulkopuolella, pienen kävelymatkan päässä keskustasta. Kaupungin kartan ja oppaan voi poimia paikallisesta matkailuinfosta, joka on historiallisen kaupungin ytimessä (Barriera S. Giusto). Matkailuinfoa vastapäätä on Tarquinian arkeologinen museo. Yhteislippu museoihin maksaa 6-8 euroa. Kesäkuussa 2016 "Monterozzi-Calvarion" kahvila ei ollut avoinna eli kierrokselle kannattaa varata mukaan pikkupurtavaa ja juomapullo. Alue on esteetön, mutta pääsy kammioihin ei. Tervejalkaisellekin laskeutuminen jyrkkiä portaita pitkin hautakammion äärelle vaati tarkkaivaisuutta. Ruuhkahuippuina muut museovieraat tulee huomioida erityisen hyvin: portaikko alas on kapea, ja haudan äärelle mahtuu maksimissaan 2-4 henkilöä. Alue on selkeästi rajattu eli alueella ei voi eksyä. Hautojen sisäänkäynnin yhteydessä on infotaulut (kielet italia, englanti), ja lisää luettavaa voi ostaa museokaupasta. Lipunmyynnin yhteydessä on myös wc-tilat. Aakealla ja laakealla paikalla on vähän varjopaikkoja eli hellettä on pakko paeta piiloon hautakammioihin. Hautausmaa on upealla paikalla ja ympärille avautuu kauniit toscanalaiset maisemat. Etruskit osasivat valita vainajilleen komeat viimeiset maisemat!

Hautausmaalta avautuvat upeat maisemat.

Alueella on selkeät kulkureitit. Haudan sisäänkäynnin yhteydessä on opaskyltti.

Avattuja hautakammioita on 19, joista viidessä voi vierailla vain oppaan kanssa. Alueen ensimmäiset  haudat on avattu 1860-luvulla ja moni 1960-luvulla. Yksi haudoista (tai sen seinät) on siirretty kaupungin arkealogiseen museoon. Hautakammiot ajoittuvat siis 600-luvulta - 100-luvulle eKr. Haudat olivat vainajien asuntoja, ja siksi ne jäljittelivät etruskiasuintalojen arkkitehtuuria, kalustusta ja sisustusta. Koot vaihtelivat parista neliöstä kymmeneen. Varallisuuden määrä ratkaisi myös tässä eli mitä merkittävämpi ja varakkaampi henkilö haudattiin, sitä suurempi ja koreampi hauta oli. Haudoista on löydetty sargofagien lisäksi koruja, ruukkuja ja muita tarve-esineitä. Hautojen seinämaalaukset ovat suurempia kuin missään Kreikassa säilyneet maalaukset! "Monterozzi-Calvarion" hautoihin on kuvattu ihmisiä ja eläimiä, metsästys- ja kalastuskohtauksia, urheilukilpailuja, ratsastusharjoituksia, tansseja ja pitoja sekä kreikkalaisia myyttejä ja legendoja.

Arvellaan, että etruskit saapuivat Italiaan Vähä-Aasiasta. Heillä oli oma kieli ja uskonta, mutta he eivät mudostaneet yhtenäistä poliittista kokonaisuutta vaan heillä oli riippumattomia kaupunkivaltioita. Vuosisatojen ajan etruskit levittäytyivät etelän Napolista Tiberin ja Arnojoen rannnikkotasangon kaupungeista sisäsmaahan Apenniineille asti. Etruskit kävivät kauppaa mm. kreikkalaisten kanssa. Myös kreikkalaisia taiteilijoita vaikutti etruskikaupungeissa. Etruskien taide ei ollut kuitenkaan kreikkalaisten kopio vaan itsenäisesti kehittynyt.

"Hauta Massimo Pallottinon" hautamaalaus on sarja tanssijoita ja kasviaiheita.

"Hauta delle Leonessen"  maalaukset on ajoitettu 530-520 eKr. Hautakammiota kiertää sarja pylväitä ja miehiä,
jotka nojaavat tyynyihin. Myös kalteva katto on koristeltu.

"Hauta dei Leopardi" 480/470 eKr.

"Monterozzi-Calvarion" hautamaalauksissa on selkeästi vaikutteita kreikkalaisesta maalausperinteestä, ja se onkin saanut tietyiltä osin statussymbolin aseman. Tällä tarkoitetaan sitä, että hautojen seinämaalausten arkaainen kreikkalainen tyyli säilyi etruskien kulttuurissa pidempään kun itse kreikkalaisilla. Mitäpä sitä hyvää ja opittua tyyliä vaihtamaan! Tämä perinteiden säilyttäminen oli tyypillistä myös etruskien arkkitehtuurisssa: kun kreikkalaisilta opittuja mukailtu temppelien muoto oli vakiintunut, pidettiin siitä kiinni siihen asti kunnes koko Etruria joutui roomalaisten valtaan. Mitä sitten arkaainen kreikkalainen tyyli tarkoittaa? Se tarkoittaa kaavamaisesti esitettyjä henkilöjä, joilla on pää ja jalat sivustapäin ja vartalo edestä nähtynä. Esimerkiksi "Tomba eli hauta Massimo Pallottino", joka on avattu 1962 ja nimetty etruskologi Massimo Pallottinon mukaan, on esimerkki tästä. Hautakammiota kiertää sekä nais- ja miestanssijoiden että harpun soittajien joukko. Vaatteiden laskokset ovat ilmavasti kuvattu. Pääväri niin kuin monessa muussakin haudassa on punainen. Tämä hauta on 500-luvulta eKr.

Yksi alueen kauneimmista haudoista on "Tomba de Leopardi" 480/470 Ekr. Haudan päädyssä on päätykolmiota mukailevalle alueelle maalattu kaksi leopardia, jonka keskellä on kasviaihe (ehkä oliivipuun oksa?). Katto on maalattu shakkiruuduin. Hautaa kiertää sarja tyynyihin nojaavia hahmoja, joille tarjoillaan viiniä. Sivuseinillä on huilun soittajia ja tanssijoita. Vanhin etruskien tunnetuista maalauksista on 600-luvulta eKr., joka esittää hanhea. Tämä on maalaus on Veijin kaupungissa, ja maalattu suoraan tuffiseinäpinnalle. Tarquiniassa, niin kuin yllä, koristeaiheet on maalauttu pohjustetulle pinnalle.

"Hauta Mauro Cristofani", 400-luvulta Ekr.

Kaikki alueen haudat eivät ole yhtä hyvässä kunnossa kunnossa kuin yllä nähdyt. "Hauta Mauro Cristofanissa", 400-luvulta Ekr., maalaukset ovat hädin tuskin silmin nähtävissä. Tässä haudassa vainaja on mitä luultavammin maannut syvennyksessä, minkä koristeaiheet jäljittelevät temppeliä. Tähän hautaan ovat pyrkineet myös haudanryöstäjät. Eikä se ole ainut alueen haudoista, joka on joutunut ryöstön kohteeksi. Tänä päivänä sinun ei tarvitse murtautua sisään hautaan vaan pääset kulkemaan turvallisesti haudan äärelle! Kuten aiemmin kerroin, haudan äärelle kuljetaan usein jyrkkiä portaita pitkin. Haudat ovat ajastimelle valaistuja ja kulku hautaan on erotettu pleksillä tai lasilla. Kontrasti on haudan ja hautausmaalta avautuvaan maisemaan on hämmentävän suuri. Ihailen kuinka kauniin loppusijoituspaikan etruskit ovat vainajilleen valinneet. Sekä haudat että maisemat vetävät hiljaiseksi. Ja hiljaista kohteessa on muutenkin! Kaikki kohteen kävijät ymmärvät kunnioittaa sekä vainajia että muita vieraita.

"Hauta Pulcella" (500-luku eKr.) vaatii ehdottomasti oman maininnan, koska sen sisäänkäynti on sen verran poikkeava. Hautaan kuljetaan pitkää kapeaa käytävää pitkin, ja sen sisäänkäynti on kaukana muista haudoista. Kulku haudalle on jopa teatraalinen, ikään kuin katsojaa valmisteltaisiin näkemään jotain erilaista ja pyhää. Maan sisällä on kosteaa ja viileää, siellä tuoksuu, noh, maalta. Hauta on nimettu kuvatun neidon mukaan (kuvattuna vasemmalla seinällä). Tämän haudan hahmojen vaatteiden koristelu on poikkeuksellisen rikasta ja elävää! "Hauta Pulcellan" neidon lisäksi viimeisellä matkalla vainajaa viihdytti muusikot. Haudan päätyseinä muistuttaa temppeliä (pylväskoristelu). Väistämättä tulee miettineeksi kuka tässä haudassa "asui"? Ilmeisesti nuori, korkea-arvoinen etruski nainen.

Tämän haudan äärelle on lähes esteetön kulku, koska kukkulan laelta mutkittelee ramppi sisäänkäynnin suulle. En ole satavarma onko käytävä haudalle riittävän leveä pyörätuolissa liikkuvalle. 

Sisäänkäynti Pulcellan hautaan.

Tomba Pulcella eli Neidon hauta.

Myös tämä kulttuurikohde on joutunut haudanryöstäjien kohteeksi. Kauniita seinämaalauksia on yritetty irroittaa väkisin.
Haudan kappaleita on löydetty Saksasta, josta ne on palautettu paikalliseen museoon.

Otapa nyt rohkeasti paikallisjuna Roomasta Tarquiniaan, ja poikkea kohteessa! En usko, että tämä on paikka on lapsiperheiden paratiisi :) Suosittelen "Monterozzi-Calvariota" kulttuurimatkailijoille. Niille moderneille humanisteille niin kuin me Suomessa sanomme.

Lue myös kirjoitukseni Lido, Lidosta, Lidoon. Tarquiniassa on nimittäin kaksi kaupungia Lido di Tarquinia, italialaisten oma rantakaupunki, ja vanha kaupunki Tarquinia, jonka kaduilla voit vaellella historiaa tutkien. Eikö olekin kätevää - voit nauttia rantalomasta ja kulttuurista samassa kaupungissa! Tarquinia on leppoisa ja sympaattinen pikkukaupunki.

Lisätietoa
Tarquinian kaupungin matkailuinfo
http://www.tarquiniaturismo.it/en/

Monterozzi-Calvario Unescon maailmaperintökohteena
http://whc.unesco.org/en/list/1158


Tiesitko tämän?
Etruskit
- Etruskit olivat yksi Italian muinaiskansoista, jonka kulttuuri kukoisti Keski-Italian alueella
800-100 eKr.
- Etruskiyhteiskunta perustui kaupunkivaltioille.
- Tietoa on säilynyt suhteellisen vähän. Yksi näkyvin todiste ovat etruskien hausmaat.
- Kulttuurissa oli piirteitä Italian, Lähi-Idän ja Kreikan kulttuurista.
- Etruskit olivat taitavia sekä kaupankäynnissä, arkkitehtuurissa että taiteissa.
- Etruskien kieltä on pystytty kääntämäään vain katkelmia.
- Rooman ensimmäisten keisareiden joukossa oli etruskeja. Rooma on paljosta velkaa etruskeille. Kaupungin viemärijärjestelmä Cloaca Maxima on etruskien rakentama. Tämän mahdollisti etruskien osaama holvaustekniikka.

Tässä on hyvä olla.

Museokokemus Oslossa

Smikkis-Smokis vieraili keväällä Oslossa (4/2016). Kerroin jo aiemmin matkan sapuskafiiliksiä niinkin omaperäisesti otsikoidussa postauksessa kuin Keliaakikko Oslossa :) 

Oslo on siitä kummallinen paikka, että kaupat ovat sunnuntaisin kiinni. Sunnuntaisin paikalliset viettävät laatuaikaa perheen kanssa, ja sinkut potevat darraa. Minunlaiselle museotädille ja turistille se tarkoitti luonnollisestikin päivää museoissa. Tadaa! Kukapa olisi uskonut! Valitsin kohteeksi Bygdøyn museoniemen! Ihanaa! Oslon museotarjonta on poikkeuksellisen runsasta. Kaupunki on loistava valinta museodiggarille, joka ei halua tuhlata vapaa-aikaansa koneessa istumiseen, ja joka pitää sekä korkeatasoisista nykytaidenäyttelyistä että kulttuurihistoriallisista museoista. Itse asiassa syy, jonka takia olin Oslossa oli valtavirtamusa. Sunnuntainailtana Oslossa soitti Dixie Chicks... Jotta turha tässä on itseään museotädiksi kehua :)

Bygdøyn museoniemi on keskustasta pari kilometriä lounaaseen, ja niemellä on useita merkittäviä museoita. Minua kiinnosti Vikingkipshuset ja Norsk Folkemuseum. Paikallisbussi on kätevin tapa matkustaa niemelle. Nappaa rautatietorilta bussi nro 30, joka vie suoraan Folkemuseumin ovelle. Lippu paikallisbussiin kannattaa hankkia automaatista, koska se on lähes puolet arvokkaampi kuljettajalta ostettuna. Automaattiin passaa käteinen ja kortti. Ilman matkalippua ei Oslossa kuljeta, siitä pitävät huolen tarkastajat! Muuten niin mukavat ja kohteliaat oslolaiset tekevät lipun tarkastamisesta elämän ja kuoleman kysymyksen. Ihan oikeasti - kukaan ei kulje siellä pummilla! Paikkarilla liikkuminen on kätevää, ja  reittisovellus Ruter on helppo ja luotettava. Valkkaa alasvetovalikosta lähtö- ja saapumispaikka, ja se on siinä. Jos ei ole varma mikä on pysäkin nimi, tutki karttaa. Reitti 30 vastaa sightseen touria – bussi jyryyttää pitkin keskikaupunkia, vanhan aukion ohitse ja peltomaisemia myötäille kohti museokohteita. Niemellä on myö suosittuja kävelyreittejä ja uimarantoja.

Norsk Folkemuseum on Seurasaari kertaa kaksi. Folkemuseum pitää sisällään 160 rakennusta, joista vanhin on vuodelta 1200. 14 000 m2 museoalueen koluamiseen kannattaa varata aikaa useampi tunti (= koko päivä) ja hyvät jalkineet.  Museo on todellinen aikamatka! Siellä vastaan käpyttelee sekä tavallisia talliaisia eli meitä turisteja että paikallisia eri vuosisadoilta: museon "dress code" vaihtelee 1200-luvulta 1800-luvun hepeniin.

Museo on panostanut kiitettävästi alueen elämyksellisyyteen ja historian elävöittämiseen. On totta, että rakennukset alkavat elää aivan toisenlaista tarinaa, kun näen roolihahmot työssänsä. Museoammattilaiset rikastuttavat museokokemustasi eli ei muuta kuin turistivaihde päälle ja nauttimaan kierroksesta: "Kuka sä olet? Mitä silloin syötiin?"  :) Roolihahmojen lisäksi alueella on paljon muutakin tekemistä: elukoiden rapsuttelua, tanssin opetusta, työnäytöksiä, ostopaikkoja, luentoja ja vaihtuvia näyttelyitä museon sisätiloissa.Syksyisin voi osallistua perunan nostoon!

Mikä tekee alueesta poikkeuksellisen rikkaan museokokemuksen? Vastaan: alueen laajuus ja poikkeuksellisen runsas ja monikerroksinen rakennusperintö. Museoalueelle on siirretty pihapiirejä ja rakennuksia eri vuosisadoilta, eri maakunnista pitkin poikin Norjaa: asuinrakennuksia, pytinkejä, aittoja ja muita maatalousrakennuksia. Alueelle on siirretty jopa kokonaisia pihapiirejä ja kerrostaloja kulttuuriperinnön vaalimiseksi! Kokonaisuudessaan museon 16 000 esineen kokoelma kertoo tarinaa norjalaisesta kulttuurista maaseudulla ja kaupungissa, arjesta ja juhlasta eri yhteiskuntaluokista 1500-luvulta tähän päivään. Se on myös maailman ensimmäinen ulkoilmamuseo.

Museon ydin on kuningas Oskar II:sen viiden merkittävän rakennuksen kokoelma. Sen ehdoton helmi on Golin sauvakirkko, joka on ajoitettu noin vuodelle 1200. Tosin vain kolmas osa kirkon puurakenteista on keskiajalta. Kirkon kauneus on sen rikkaassa ja runsaassa puukaiverruksissa. Sekä ulko- että sisätiloja koristaa riimukirjoitukset ja kaiverrukset, jotka käsittävät sekä eläin- ja ihmishahmoja mutta myös geometrisiä muotoja. Yhdessä kirjoituksista lukee "Kiss me, because I am so sad". Valitettavasti en onnistunut saamaan tarkkaa kuvaa kirkkosalin apsiksen maalauksesta (1623). Kuten myös suomalaisen serkun ulkoilmamuseossa Seurasaaressa Karunan kirkossa, voi Golin kirkossa järjestää vihkitilaisuuden. Muuten sisätilat ovat suljettu yleisöltä. Tällä kirkolla tuntuisi olevan joku maaginen aura, se on kaikessa kauneudessaan sekä samanaikaisesti vahvasti läsnä että poissaoleva. Aivan kuin vanhat hirret olisivat imeneet kaiken menneen, ohikulkevien ihmisten murheet ja huolet, elettyjen ja koettujen kirkkojuhlien tunnelmat kasteesta hautajaisiin.

Komean kirkon lisäksi alueella on mm. yksi Oslon keskustan 1800-luvun lopun vanhoista kerrostaloista (osoite Wessel gate 15), 1950-luvun bensa-asema sekä vanha kaupunki kortteleinen ja kauppoineen. Museoalue on kuin Norja pienoiskoossa. Jo pelkkä kirjoittaminen saa sykkeet koholle! Alue on massiivinen, laaja kuin valtameri, musta aukko.... Noh, jos ei nyt liioiteltaisiin.

Norsk Folkemuseum  on mielestäni koko perheen museokohde, ja parhaiten siellä viihtyy aurinkoisena päivänä keväällä ja kesällä. Varaa runsaasti aikaa alueen tutustumiseen! Museo on avoinna sesonkiaikaan päivittäin 10-18 ja kauden ulkopuolella arkisin 11-15, viikonloppuisin 10-16. Aikuisten lippu on 125 NOK, lasten 40 NOK. Museoon voi ottaa koiran mukaan, ja omat eväätkin ovat sallittuja. "Hyvää asiakaspalvelua," sanon minä!

Jos ei tässä vaiheessa jalat väsy niin silmät ainakin ja nälkäkin on, pakko lounastaa ja sulatella näkemäänsä. Museon kahvila on lipunmyynnin yhteydessä. 

Museoniemelle pääsee myös15 lautalla keskustan satamasta Pipervikasta.

"Mihin sävyyn punani sopii?",
puuverhoilussa rakennuskonservaattorin värianalyysi. 

Rakennusten perusinfo. Tylsä, mutta toimiva. 

Alueen komein ja vaikuttavin rakennus on Golin sauvakirkko vuodelta 1200.

Vau! Hieno 1950-luvun bensis ja kuplis. Taustalla yksi alueelle siirretyistä kerrostaloista.

 

Sekatavarakauppa 1900-luvun alusta.

 

Lido, Lidosta, Lidoon

Lido di Tarquinia (Tarquinia Lido) on pieni italialainen rantakaupunki kulttuurihistoriallisesti merkittävän Tarquinian vieressä. Kaupunki sijaitsee 90 km Roomasta pohjoiseen eli riittävän kaukana pääkaupungin hulinasta ja tungoksesta. Tarquiniaa sanotaan vaatimattomasti Rooman portiksi. Kaupunki elää turismista, ja sen päänähtävyys on Unescon maailman perintökohde Necropoli Etrusca "Monterozzi-Calvario" eli etruskien hautausmaa (kerron kohteesta lisää myöhemmin syksyllä). Lido di Tarquiniassa on parasta se, että suomalaiset voivat huoletta lomailla Lidossa kuulematta sanaakaan naapurivaltioiden kieliä. Lido on nimittäin italialaisten oma lomakaupunki, Tarquinian kesäkylä! Sen 5 km pitkä ranta täyttyy auringosta nauttivista ITALIALAISISTA. Täällä ei kuule suomea, ruotsia tai venäjää, vaan voi uppoutua omiin ajatuksiinsa tai kuunnella merta.

Heinä- ja elokuu ovat Lidon sesonkiaikaa. Meidän porukka päätti reissata sinne ennen kuin koulut loppuivat eli touko-kesäkuun vaihteessa. Kauden alussa kaupungin palvelut olivat niukat, mutta riittävät. Vasta vilkkaan sesongin alkaessa kaupungin kaikki kahvilat, ravintolat ja välinevuokraamot ovat avoinna. Kaupunki on mainio paikka opetella italian alkeita, mutta toki englannillakin pärjää. Lidossa on niin kuin kaikissa muissakin rantakaupungeissa sekä maksullisia sekä ilmaisia ranta-alueita. Maksullisesta alueelta vuokrataan rantatuoli ja -varjo, jota vastaan saa mm. lapsille ilmaisen lastenvahdin nimittäin hengenpelastajan. Siskoni hoiti lastenhoitoongelmat tyylikkäästi ottamalla minut mukaan kahden viikon Italian matkalle :) Sopii mulle! Minähän rakasta reissaamista - ja kummilapsiani.

Parasta mitä rantakaupunki on tarjota on tietenkin puhtaat ja turvalliset rannat. Rannalla voi pelata, etsiä simpukoita, köllötellä ja ottaa aurinkoa, kaivautua hiekkaan ja hoitaa ihoa, lukea ja torkkua. Jos olo tuntuu todella aktiiviselta ja kiinteältä, voi rannalta vuokrata surffilautoja ja leijalautoja. Minulle riitti pelkkä temmellys kummilasten kanssa ja lekottelu. Kahden viikon lomamme alkoi parin päivän Rooman. Tutustuimme myös Tarquiniaan ja Toscanan alueeseen autoillen.

Lidosta
Kätevään pikkukaupunkiin on kätevä tulla. Pitkin Välimeren rantaa mutkittelevalta moottoritieltä E80 nouset SP44:lle, joka vie ohjaa kaupunkiin, ja juna Rooma-Pisan välillä pysähtyy Tarquinian asemalla kerran tunnissa. Rooman Terminin päärautatieasemalta matka kestää 1,5 tuntia eikä se ole hinnalla pilattu (meno 6,90 2.lk). Lipun ostaminen automaatista on yhtä helppoa kuin Suomessa, ja huomio - ostettu lippu on leimaamattomana voimassa pari kuukautta. Uuvuttavan Rooma päivän jälkeen on huojentavaa päästä lillumaan meriveteen ja illalliselle paikalliseen rantaraflaan Falcioniin. Suosittelen ravintolaa kaikilla makunystyröilläni! Superhypermainio merellinen menu, ja tarpeeni gluteenittomasta ruuasta huomioitiin erityisen hyvin. Kokki on keittänyt soppaa vuodesta 1955. Rispektii!

Kun rannalla köllöttely alkaa kyllästyttämään, kannattaa hypätä paikallisbussiin. Siellä kokee pienen kaupungin ja paikallisten joustavan ja mutkattoman asenteen. Bussiin voi nimittäin nousta miltä tahansa kadun kulmasta ja hypätä pois vinkkaamalla kuskille oman kadun nimen. Bussi mutkittelee rautatieaseman ja kahden kaupungin (eli Lido di Tarquinian ja Tarquinian) väliä kerran tunnissa. Matka maksaa euron ja  kestää n. 20 min. Paikallinen päättäri on keskiaikasen kaupungin sydämessä. Olalalaa! Mikä tunnelma ja tuoksu kaupungissa onkaan - sekoitus tuhatvuotista historiaa ja nykyaikaa, italialaistan muotia ja katukuteita, kahvin ja italialaisten rouvien parfyymin tuoksu, sekoitettuna mereltä puhaltaviin tuuliin.

Lidoon
Kaupungissa on kesäkuun alussa uinuva tunnelma. Vapaita vuokrattavia asuntoja on paljon. Jos ei kaipaa luksusta ja tyytyy perustason huoneistoon yhdellä kylpyhuoneella, saa asunnon vuokralle kahdeksi viikoksi reipppaasti alle tuhannella eurolla. Huoneistoihin kuuluu useimmiten mm. kaksi patiota, keittiö, olohuone ja kaksi-kolme makuuhuonetta (makuupaikkoja 6-8 hlölle). Vesi ja sähkö kuuluuvat vuokraan. Laskeskelin, että meidän seitsemän hengen porukka maksoi majoituksesta
13 €/yö/hlö. Meidän kotikadun varrella (Viale Mediterranio) oli Hotel Torraccio, kolmen tähden hotelli, joka vaikutti tähtiluokitukseen nähden laadukkaalta.

Minä, joka hulluna ravaan lomalla museoissa ja nähtävyyksissä, huomasin vetäväni Lidossa makoisasti lonkkaa. Lido, Lidosta, Lidoon - iho, ihosta, iholle. Kaupunki heitti minun päälleni rentouttavan kerroksen lempeää ja rentouttavaa unihiekkaa! Ennen kuin sain silmistäni pestyä unihiekat eli aamuuinnin merivedet ja juotua tujakat ekspressot, huomasin jo kauppojen laittavan ovet säppiin. Siis iso huomio - Italiassakin vietetään siestaa! Yleensä 13.30-17.00. Mutta hei, sehän vain tarkoittaa pakko mennä rannalle lukemaan ja uimaan!

Rakastan sinua

Rakkaus on sen verran tajuton juttu, että kirjoitin vuosia sitten artikkelin siitä, kuinka taiteilija Akseli Gallen-Kallela rakastui tulevaan vaimoonsa Maryyn Valkeakosken Sääksmäellä. Taiteilija vietti Rapolan kartanossa lukuisia kesiä, ja Pirkanmaan kulttuurimaisemat olivat hänelle tuttuja ennen kuin oma taiteilijakoti Kalela valmistui Ruovedelle. Kalelan esikuvana oli kuvanveistäjä Emil Wikströmin Visavuori.
 

Rakkaus puhkeaa - Vuosi 1887

”Rakkahin Mary, mikä Sinun on kun Sinä, kuten sanot, tahdot, mutta et voi olla kiltti minua kohtaan, pitää minusta vähäsen. Viime kirjeessäsi kutsut itseäsi 'ystäväksi'. Tiedä siis, että, sinun tunteeni Sinua kohtaan ei ole ystävyyttä, vaan rakkautta, joka menehdyttää minut. Rakastan sinua koko sielustani enkä voi olla sanomatta sitä sinulle...”
Akseli Marylle 29.5.1887

”Rakkahin Axel! Olen niin usein ajatellut kirjoittaa Sinulle, mutta en ole uskaltanut. Oletko ehkä vihainen minulle, kun olen ollut epäystävällinen? Alex, onko sinun mahdotonta tulla tänne? Tiedät, miten mielellämme me kaikki haluaisimme nähdä Sinut täällä...”
Mary Rapolassa 1887

Taiteilija Akseli Gallen-Kallela (Axel Gallén v. 1907 asti) ja Mary Slöör ystävyys muuttui syväksi ja palavaksi rakkaudeksi keväällä 1887. Kevään ja kesän aikana Akseli ja Mary kirjoittivat ahkerasti toisilleen ja kirjeet täyttyivät koti-ikävästä, rakkauden tunnustuksista, kaipuusta, ikävästä ja epävarmuudesta. Akseli oli hyvää vauhtia matkalla tunnetuksi, kansainväliseksi taiteilijaksi ja hän viipyi Pariisissa pitkiäkin aikoja ja useita kertoja 1880-1890-luvulla. 

Mary ja Akseli viettävät elokuisen viikon Sääksmäen Rapolan kartanossa v.1887.  Akseli ja Mary kiipeävät Sääksmäen Rapolanharjulle ”meidän paikkaamme” jonne Mary lupaa kirjeessä palata joka aamu klo 7.

”Kiitos koko siitä ajasta, jonka olit täällä meillä, että soit itsellesi aikaa jäädä tänne – pian kuin uni oli se viikkoa kulunut, vain muisto on jäljellä – ja toivo meille oma Axelini.”
Mary Akselille 23.8.1887

”Miten vaikeata olikaan matkustaa Rapolasta, näen vielä Sinut sellaisena kuin seisoit siellä rannalla katsellen järvelle... Minkä muistojen aarteen kannankaan muassani Rapolasta, kuitenkin en voi järjestää niitä ajatuksissani enkä nauttia niistä ennen kuin tulen Pariisiin, rauhaan ja lepoon.”
Akseli Marylle laivamatkaltaan Rapolasta Pariisiin 1887

Myöhemmin Akseli muistelee (1897) elokuista viikkoa Rapolan kartanossa.

”Rakkauteen senkaltaiseen kuin oli se, jonka tunsin keskikesän aikaan kun tummanvihreiden kuusien alla ensimmäistä kertaa suutelin tulevaa puolisoani, kun auringon lämpöä ei tuntunut veren poltteen vuoksi, kun korkea harju, jolla istuimme, keinui allamme ja maa ja vesi sadoin kielekkein siellä alapuolella sulaen yhdeksi ainoaksi kokonaisuudeksi sen tunteen kanssa, jota tunsin ja hänen silmänsä olivat sinisemmät kuin taivas yllämme ja ympärillämme.” 

Odotuksen vuodet - Vuodet 1888-1889

Kesällä 1888 Mary oli surullinen ja ikävissään. Slöörien perhe oli jälleen kerran tullut Sääksmäelle kesän viettoon, ja Mary laulaa lukuisissa juhlissa Schubertin Wandeder-laulu niin vaikuttavasti, että rakkauden kaipaus välittyy kuulijoille. Ensimmäisen kerran Slöörien perhe vuokrasi Rapolan kartanon yläpytingin jo vuonna 1879.

” Kultainen, rakastettu Mia [Mary], en voi tulla Rapolaan tänä kesänä. Minun täytyy tehdä työtä täällä; pian kesä on ohitse, sitten tulee syksy ja vähän vilpoisuutta jälleen, ja sitten talveksi taidan matkustaa Egyptiin ja Turkkiin. En tiedä tarkkaan, minne matka suuntautuu, mutta kotiin en tule. Kestä rakastettuni, siksi kunnes palaan, äläkä menetä rohkeuttasi.”

Akseli Marylle 9.4.1888

”Luoja, miten iloiseksi tulenkaan, kun saan nähdä Maryn keväällä, kun saavun! Ja kaikki teidät, joista niin paljon pidän, kunhan ette lähde maalle, ennen kuin tulen kotiin. En voi silloin vastustaa houkutusta tulla luoksenne Rapolaan.”

Akseli Aina Slöörille huhtikuu 1889

"Ennen kuin kesä on loppunut tulen käymään luonasi Rapolassa, oletkohan jo siellä. - Viime kirjeessäsi epäilet, pidänkö vielä Sinusta. Tiedä siis, oma Maryni, että rakastan Sinua nyt kuten aina, rakastan Sinua Mary. Voisinko koskaan lakata rakastamasta Sinua oma Mia Piani! Kohtahan jälleen näemme toisemme.”

Akseli Marylle kesäkuu 1889

"Rakkahin! En tosiaankaan tiedä mitä kirjoittaisin Sinulle, mutta tahdon kirjoittaa, puhua vähän kanssasi. Kaipuu päästä Rapolaan tapaamaan Sinua tulee yhä voimakkaammaksi. Minun on jotenkin irrottuduttava täältä ja päästävä sinne viikoksi.”

Akseli Marylle elokuu 1889

Vihdoinkin! Akseli ja Mary tapasivat kahden vuoden tauon jälkeen syksyllä 1889 ja heidät vihitään toukokuussa 1890. Seuraavana vuonna syntyi esikoinen Impi Marjatta ja vauva kastettiin Rapolassa 19.8.1891. Saman vuoden joulun alla Akseli maalasi muutaman akvarellin, jotka on merkitty Rapolassa tehdyiksi. Akvarellien aiheena on Väinämöisen lähtö ja Sammon taonta. Myös äiti ja lapsi -aiheet ovat taiteilijalle läheisiä.

Rapolassa 1893-94

”On niin hauskaa jälleen, kun Axel on täällä kotona. Olin jäällä katsomassa, tulisiko hän, ja näin hänen saapuvan reellä kulkusten kilistessä..”

”Oli sanomattoman miellyttävää tulla tänne. Niin harmoninen tunnelma, että melkein menettää tietoisuuden olemassaolosta. Aika on pysäthtynyt yhtäkkiä, eikä sitä enää ole. He seisoivat keittiön portailla, nuo kaksi ja ottivat minut vastaan kun tuli. -- Mia on järjestänyt kaiken niin kauniisti. Sali on entisessä kunnossaan, mutta muuttuu kai pian tuntemattomaksi, kun työni alkaa. Valo on hyvä ja sitä riittää kattoon saakka, se johtuu ulkona olvasta lumesta. Keltaisen kamarin takahuone talonpoikaiskaappeineen ja ihanine vihreine kaakeliuuneineen on erittäin komea.”

Akseli 20.1.1893

Seuraavan kerran Akseli ja Mary saapuvat Rapolan kartanoon pidemmäksi aikaa vuosiksi 1893-1894. Perheellä on kuitenkin Helsingissä huone, ja Akseli oleskeli usein kaupungissa maalaamassa. Kesän 1893 perhe vietti Savossa ja palasi syksyllä Rapolaan. ”Täällä on kaikki hyvin. Olen viettänyt aikaani etsimällä meille talonpaikkaa ja tekmällä huvilan piirustuksia..” Akseli 5.9.1893

Seuraavan vuoden helmikuussa Akseli ahkeroi Rapolassa. ”Axel vain tekee työtä, ei mene edes ulos ovesta ja ruokahalu on poissa.” Ystävätkin vierailevat Rapolassa. Ruotsalaiselle kirjailijalle Paul Adolfille siivotaan vinttikamari, ja Emil Wikström on perheen luona "vähän väliä ja saa silloin nukkua sohvalla keltaisessa huoneessa". Hän on "Marjatan suurin ihastus". Hyvän ystävän kuvanveistäjä Emil Wikströmin Visavuori on valmistunut, missä molemmilla taiteilijoilla oli oppilaita. Akseli suunnittelee kuumeisesti omaa erämaa-ateljeetaan. Visavuoren rakennusmestari on lupautunut rakentamaan Akselin ja Maryn uuden kodin.

Perhe viihtyi Rapolassa hyvin, Akseli maalasi innoissaan ja Maryllä oli omia harrastuksia esim. kudontaharrastus. Akseli löysi ”Ad Astran” mallin paikkakunnalta ja hän työskenteli aamu yhdeksästä puoli viiteen. Akseli suunnitteli Marylle tekstiilien malleja, verhokankaita, täkäniä, gobeliineja, ja innostui myös itse kudonnasta ”Axel istuu juuri gobeliinikangaspuiden äärellä; me olemme piirtäneet suuremman mallin aiheesta, jota kudomme.”

Akseli etsi sopivaa niemeä omalle erämaa-ateljeelleen Sääksmäeltä ja Kaarlo Slöör yritti houkutella Akselia vuokraamaan huvilan Sääksmäeltä. ”Tällä seudulla on muihin nähden se etu, että Sinulla on lähimmässä ympäristössäsi taiteilijasielu, jonka kanssa sympatiseeraat, nimittäin Wikström sekä toisella puolella prof. Eliel Aspelin, joka myös sinua ymmärtää. Muista, että kun Sinulla on aina olisi sellainen taiteilijaystävä kuin Wikström läheisyydessäsi, jonka kanssa voit vaihtaa ajatuksia pitkinä talvi-iltoina, olisi se verrattoman arvokasta.” Gallen-Kallelan erämaa-ateljeelle katsotaan paikkaa Visavuoren vastarannalta. Kerrotaan, että Gallen-Kallelan niemi olisi ollut matalempi kuin Wikströmin Visavuori eikä niemi sen mataluuden takia kelvannut Akselille. Akselin mielestä sääksmäkeläiset olivat ”rumia ja puolisivistyneitä” ja Mary kertoi äidilleen, että kun tulee Sääksmäeltä, ”kaikki ovat täällä [Ruovedellä] melkein kaunottaria, vapaita, reippaita ja iloisia, ei noita surkuteltavia akkoja, jotka aina valittvat. Kun täkäläiset joskus valittavat, käy sekin duurissa..” Tämän lisäksi taiteilija kaipaa ”alkuperäisempiä” malleja.

Lähtö Sääksmäeltä

”Tämä ateljeerakennus, paitsi että se on hyvä kauppa, tulee olemaan minun elämänkysymys, se on minun 'tehtaani', joka minulla täytyy olla voidakseni tehdä työtä.”

Vaikka Rapolassa oli rauhallista ja hyvä olla, tarvitsi perhe oman kodin ja taiteilija erämaa-ateljeen. Olipa Akselin ja Maryn Sääksmäeltä muuttamiseen syy mikä tahansa, löytyi perheelle ja taiteilijalle täydellinen erämaa-ateljeen paikka Ruovedeltä, luonnonkauniilta ja syrjäiseltä seudulta. Kalelan rakennustyöt alkoivat 1894.

Täällä ei kyllästy!

Gallen-Gallelan Sääksmäellä olo aikana valmistuu merkittäviä teoksia mm. Ad Astra, Symposium, Conseptio artis ja maisemia mm. Huurteiset koivut, Kevättalven hankia ja Kevät Rapolan harjulla. Vuosia myöhemmin maisema Rapolan harjulta tallentuu Juseliuksen mausoleumin freskoon Kevät (1903).

”Aikaisin lähtivät jäät, kun eilen lähtivät. Olin Viikan kanssa niitä takaa-ajamassa järvellä ja loikoilimme sitten keskustellen jylhällä kalliolla hiljaisen, keväisen illan ympäröivänä. Vanajan ja Kolhon selät sinersivät kimakasti, käppyrämännyt loistivat iltaisen auringon kultaamana, koivunlehdet puhkesivat näkyvästi, satakieli kertoi ja lämmin ja hiljainen oli ilma.

Koivulehdet puhkeavat ja sinivuokot ihailevat päät kallellaan ihanuutta. Täällä ei kyllästy. Täällä päinvastoin päivä päivältä ilmantuu uutta kauneutta luonnossa, maailmassa ja ajatuksissa. Täällä kaikki, mikä on olemassa, kertoo uusia, kauniita tarinoita, ja ne kummalliset pitkät huokaukset, jotka ilman halki kulkevat, muistuttavat, että on paljon vielä olemassa kaunista, tuntematonta, joista emme voi saada tietoa kuin aavistuksien kautta.”

Akseli Gallen-Kallela Sääksmäellä 28.4.1894 

© Tiina Kuivalainen 

Lähteet:

Gallen-Kallela, K. 1992. Isäni Akseli Gallen-Kallela.
Martin, T. Sivén, D. 1984. Akseli Gallen-Kallela, elämänkerrallinen rapsodia.
Kuuliala, A. 1992. Hohteessa menneiden kauniiden kesien.

Keliaakikko Oslossa

Smikkis-Smokiksella on loistavia uutisia keliaakikoille. Menkää Osloon lomalle, siellä on keliaakikkovatsan hyvä olla! Tämä oli kenties elämäni parhaista ruokamatkoista. Nyt ymmärrän mitä ihmiset tarkoittavat sillä, että lomalla nautitaan hyvästä ruuasta ja seurasta sekä nähtävyyksistä. Piti näköjään elää 41-vuotta kokeakseen tämä ilo ja autuus!

Reissasin huhtikuussa 2016 Osloon morjestamaan ystävää, joka asuu pysyvästi kaupungissa. Hänellä on myös ruoka-aineallergioita, joten minun ei tarvinnut luennoida gluteenittoman ruokavalion tärkeydestä. Toisen ruoka-aineallergikon vertaistuki on korvaamaton. Silloin saa vapautuneesti valittaa jännittävistä ruokailutilanteista, epäröidä ja pelätä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun tilattu annos onkin sisältänyt gluteenia, ja olen tullut todella kipeäksi. Minun tapauksessani se tarkoittaa pahimmillaan 12 tunnin oksentelua ja ripulointia. Voitte vain kuvitella, että miten järkyttynyt olen ollut! Olen lähtenyt itkien pois ravintolasta, jos vahinko on huomattu ruokailun aikana, tai kärsinyt kotona vuorokauden. Siksi pelkään ulkona syömistä ja loman aikana en todellakaan halua syödä vahingossakaan gluteenia.

Kunnon keliaakikko heittää ennen lomaa Googleen hakusanan "gluten free restaurants Oslo". Näin tein, ja taivas avautui! VisitOslo.com sivuilta pystyi lataamaan pdf-tiedoston, joka sisälsi kattavan listan gluteenittomista ravintoloista ja kahviloista. Tällä listalla pääsee hyvin alkuun varsinkin, jos tykkää hamppareista ja pitsoista. Mutta kun meitsi on nirso! Olen syönyt kasvisruokaa vuodesta 1993 tai -92 eli mulle ei uppoo mikään perusmättö. Kalan lisäsin ruokavaliooni 2005 terveydellisistä syistä. Sorppa mäkkärit ja pitsahutit!

Perjantai-iltana eksyttiin ystävän kanssa puolivahingossa Yelpistä bongattuun Kasbah hispterihippikasvismurkinaravintolaan. Kerrassaan kiva paikka - rento fiilis ja hyvä palvelu. (Ja naapuripöydässä komeita viikinkejä, hihi.) Nautin kulhollisen - Kulhon kylän tyttönä - marokkolaista kasviskeittoa - nam ja slups. Oikein kepeä ja mausteinen soppa viinin kera! Ja tietysti kun suurkaupungissa ollaan, oli heillä myös online soppastore, josta sai tilata kotiin annoksia. Paikka on siis kasvishöperön ja laiskurin unelma. Sopalle tuli viinin kera hinnaksi 164 NOK eli noin 18 €. Ei paha.Tutustu ravintola menuun. Koska olin niin nälissäni ja innoissani paikasta, en muista tarkasti mitä soppaan oli heitetty, mutta kaalia, porkkanaa, linssejä siellä ainakin oli. Rikas ja lämmin  herkkusoppa. Suosittelen ruokailun jälkeistä käppäilyä Akerselva -joen varrella. Kulman takana on toisin sanoen paikallinen Tammerkoski ja vanhoja tehdasrakennuksia.

Lauantaina bongattiin sateen yllättäessa Grünerløkkasta riisiballeropaikka Rice Bolle Thai Cafe. Tämäkin ravintola oli saanut 4,5 tähteä Tripadvisorin arvosteluissa ja paikka sijaitsi samaisen paikallisen Tammerkosken rannalla. Ihan kuin olisi kotiin tullut! Annan norjalaisille miehille kymmenen pistettä komeudesta ja rafloille samat palvelusta. Hienosti sain gluteenittoman annoksen ja tofua kaupan päälle. Nautin kasvistofucurrya tuoreista kasviksista eikä mistään pakastepussikasviksista mitä suomalaiset juntit vieläkin käyttävät. Ai, että oli sitten hyväääää!! Annokset olivat runsaita ja veden kanssa nautittuna 145 NOK eli n. 16 eur. Masut täynnä pakotin ystävän kävelylle kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa tietenkin kukkivat kirsikkapuut. Oslo, curry ja hanami. Ja kaikki samaan päivän aikana :)

Smikkis-Smokis jatkaa neljän tähden linjalla ja suosittelee seuraavaksi The Fragrance of the Heart kahvilaa. Tämä pytinki on Åker Bryggen lähellä ja raatihuoneen vieressä. Sattuman kaupalla tännekin eksyin ja vuodatin perjantain kyyneleet lounaan jälkeen. Olin vissiin väsynyt aamulennosta ja klo 01.45 heräämisestä bussille. Minkäs teet, kun suonissa virtaa itäsuomalaista itkijäeukkoa! Kun tunteet nousevat pintaan, on ne sieltä päästettävä ulos. Paikka tarjoaa gluteenitonta, vegaani ja kasvisruokaa (osa luomua). Jengi diggaa henkisistä jutuista ja meditoi alakerrassa. Sopii mulle! Perjantailounaalla tarjottiin munakoisoa ja qvinoa, oli hyvää. Annos oli tuhti ja salaatti ei ehkä mieleinen, mutta nälkä lähti ja itkun tirautin (en siis pahasta ruuasta). Kahvipaikkana loistava! TOSIhyvät jälkkärisumpit.

Sitten vielä viimeinen vinkki. Sushi. Ah - ihana ja niin mielipiteitä jakava japanilainen sushi. Napostelin ennen kentälle lähtöä suussa sulavan annoksen Sushicityssä , joka sijaitsee aivan Karl Johan gatanin läheisyydessä. Menu oli enkuksi ja kaikki ruoka-aineallergiat huolellisesti merkitty. Eikait siinä sitten kun makisushit ja nigirit naamaan ja kentälle!

Smikkis-Smokis kiittää ja kuittaa Osloa ruokataivaasta. Ja tapahtuihan siellä paljon muutakin!! IIk - mä kävin treffeillä!!! Viime vuonna kävin treffeillä kerran ja nämä olivat vuoden 2016 ekat. Risti seinään, siskot ja veljet :)

Toukokuun lopussa levitän taas siivet ja lennän Italiaan. Loma Roomassa - here I come!