Voimaannuttavia kokemuksia

“Love is an art. Mine could fill a museum the size of your heart.”  

 - Jarod Kintz

Musée d'Orsay oli Pariisin (4/2015) matkani ehdoton pääkohde, koska impressionistinen taide on lähellä sydäntäni. Rakastan sen värimääilmaa, kepeää ja hetkellistä tunnelmaa, valoa ja aistikkuutta! Olen aiemminkin kertonut, kuinka voimaannuttavia matkani ovat :) Minulle niistä riittää iloa vuosiksi eteenpäin! Yksi merkittävimmistä museomatkoistani oli 1990-luvun puolivälissä, kun pääsin käymään ensimmäistä kertaa British museumissa. Vaikutuin niin syvästi egyptiläisen taiteen ja kulttuurin osastosta, että päädyin opiskelemaan taidehistoriaa Jyväskylään! ELI nyt naiset ja herrat puhutaan todellakin elämyksistä ja voimaannuttavista energioista!

Musée d'Orsay on upealla paikalla Seinen varrella ja sen kokoelmiin kuuluu pääasiassa ranskalaista taidetta vuosilta 1848–1914. Rakennus valmistui vuonna 1900 alun perin rautatieasemaksi, jonka suunnitteli Victor Laloux. Kuten Eiffel -tornissa on tässäkin rakennuksessa takorautainen runko. Pääaulan/salin pituus on melkein 140 m! Wau! Museossa käy vuosittain 3,5 miljoonaa kävijää ja sen kyllä huomaa. Suosittelen ostamaan lipun etukäteen verkkokaupasta ja saapumaan paikalle heti, kun museon ovet avataan! Kannattaa myös varautua jonotuksiin vaikka sinulla olisi lippukin ostettuna. Ennakkoon hankittu lippu on voimassa 3 kk (12,-).

Ette uskokaan kuinka monta kertaa liikutuin teosten äärellä! Liikkisteokseni ovat Edgar Degasin (1834-1917) veistos Le Petite Danseuse, Pieni tanssija (Small dancer aged 14) ja Auguste Renoirin (1841-1919) Keinu (The Swing, 1876).

Veistos Pieni tanssija iältään 14 vuotta (kirjoittajan vapaa käännös) esiteltiin ensimmäisen kerran 1881.Teos lähenteli hyperrealismia, koska veistos oli maalattu ihonväriseksi, sillä oli oikeat hiukset ja tutu sekä balettitossut. Degas halusi kuvata mallin yksityiskohtaisesti lähes tiedemiehen tavoin. Tämä Musée d'Orsayn pronssinen teos on valettu taiteilijan kuoleman jälkeen, mutta jo ensi näyttelyssään veistos sai mieleenpainuvan vastaanoton. Pariisin Oopperan balettikoulun oppilasta Marie van Goethemia haukuttiin apinaksi ja turmeltuneeksi. Se oliko taiteilijalla ja mallilla suhde emme voi tietää, mutta oli yleisesti tiedossa, että nuoret naiset etsivät seuralaista varakkaista herrasmiehistä tai toisinpäin. Olipa teoksen syntytarina mikä tahansa, ei se vaikuttanut minun kokemukseeni teoksen äärellä. Veistos on varmastikin yksi kuvatuimmista museossa ja se on asetettu sekä taiteilijan pyynnöstä että teoksen turvallisuuden vuoksi lasivitriiniin. Siellä lasikopperossa pikku balleriina on vajonneena mietteisiinsä!

Toinen liikkisteokseni oli Auguste Renoirin (1841-1919) Keinu (The Swing, 1876). Kävi nimittäin niin, että poikkesin myös Musée de Montmartella ja pääsin keinumaan samalle pihamaalle missä Renoir oli maalannut Keinun! IIK - olen osa suurempaa historiallista kokonaisuutta :)

Museopupu bongattu! Francois Pompon, Lapin courant 1929

Renoirin keinu ja meitsi - juhuu!